lauantai 2. maaliskuuta 2019

Näin säästin 800e helmikuussa


Kuukausi alkaa olla loppupuolella ja aika tarkistaa miten on mennyt noin niinkuin taloudellisesti


On aika uskomatonta huomata että säästöön on kertynyt 800e ylimääräistä rahaa!



Sillä saa jo viikon majoituksen neljälle paikasta kuin paikasta.

Etsin lomakohteita ja esimerkiksi
Booking.com (ei maksettu mainos) näytti mm. espanjan lomakohteista vaikka hiihtoloma viikolle majoituspaikkoja, wau!



Minä kun luulin ettei olisi koskaan varaa lähteä mihinkään ulkomaille. Jäänyt vain haaveilemaan.

Se että olen jatkuvasti kyllästynyt elämään kädestä suuhun, sai minut miettimään mitä voin tehdä toisin.

Näin säästin 800€ helmikuussa.

Löysin ja ostin Sinullakin on oikeus vaurastua e-kirjan jonka luin kolmeen kertaan.


Ehkä minäkin saan lyhennettyä lainaa ylimäärisillä lyhennyksillä kuten Tiia lähes 65 000€ edestä.

     Kirjasta on hyötyä ja ohjeita sinulle 

  • Kun menosi ovat suuremmat kuin tulosi
  • Kun menosi ja tulosi ovat yhtä suuret
  • Tai tulosi ovat hieman isommat kuin menosi.
  • Haluatko oppia miten tulla velattomaksi puolet nopeammassa ajassa? 

Tiedätkö sinä mihin kaikkeen rahasi hupenevat pakollisten ja välttämättömien menojen lisäksi?

Kirjassa on tosi hyvin kerrottu miten saat laskettua miten paljon rahaa menee ja mitä tulee.
Ja lisäksi taulukot selkeyttää itseäsi, mihin se kaikki raha todellisuudessa menee.

Pystyt erittelemään tosi tarkasti kulutuksesi.

Todennäköisesti alitajuntani lähti mukaan tähän projektiin täysillä koska yö unissakin oli valtava säästöpossu joka pursusi kolikoita yli.

Kirjoitin tavoitteita ylös mitä haluan säästää ja mihin tarvitsen mahdollisia säästöjä.

Laita myös itsellesi ylös, mitä sinä haluat säästöilläsi.


  • Lasten harrastusmaksut1
  • Ulkomaan matka
  • Lapin lomareissu 
  • Lapsille huoneisiin kalusteita
  • Sohva olohuoneeseen
  • Luottokortti laskut tyhjäksi

En halunnut vielä laskea sen kummemmin omia menoja ja tuloja. Halusin vain aluksi jotain näkyvää mitä pystyn 4 hengen perheessä säästämään.

Seuraavaksi oli tutkittava mitä oli säästön eteen tapahtunut, sillä tulot ei ole muuttunut yhtään mihinkään.

Matkakassaan myyntiin tarkoitetut ei ole vielä tulosta tuottaneet, mutta ainakin
kaksi asiaa mitä muistan suoralta kädeltä mitä on tapahtunut ja mitä olen säästön eteen tehnyt.

Eli, ennen tilipäivää oli tullut yhteensä 200e voittoa veikkaukselta, jonka siis siirsin samantien sivuun.

Lisäksi puolitin peli rajoja. Ja todennäköisesti puolitan ensi kuulle lisää.
Jes, on kerrankin ollut tuuri kohdallaan. Pienistä puroista kasvaa..

Toinen tärkeä siirto tapahtui tilipäivänä. Saman tien siirsin sivuun 450e ennen laskujen suoraveloitus päivää.

Lupasin että se raha on käytettävissä, jos on pakollinen tarve.
Eli 650e yhteensä.

Mutta että vielä ylimääräistä 150e, mistä ihmeestä on voinut jäädä.

Helmikuun kauppa kuitit olivat yllättäenkin tallessa koska aika usein niiden kanssa tuskailen miksi tili on aina tyhjä!

Ensimmäisenä huomasin maksettu käteinen.

Ai niin, olin päättänyt nostaa ruoka kauppaan rahan rahana jotta näen sen mitä kulutan kun on kyse ruoka ostoksista.

Lisäksi kauppakuitista selvisi, että on ostettu usean päivän, eli 5-6 päivän erilaista lämmintä ruokaa, liha, kala, kana jne kerralla.

Kaupassa käynnit on keskitetty kaupungin kahteen myymälään. Jääköön vielä arvoitukseksi mitkä kaupat on kyseessä.

Lypsyllä ja täydennystä toisella reissulla ja halvaksi on ne kaupassa käynnit tulleet.

Siis viikossa on käyty kaupassa vain kaksi kertaa. Hitsi kun on vähentynyt sekin ralli.

Joskus tuntuu että saa jatkuvasti olla siellä kaupassa jotain hakemassa.

On kyllä huima ero tammikuun ja helmikuun ruoka kuluissa 650€/420€ enkä ole tarkkaillut sen kummemmin hintoja ostoksilla, vaan vaihdoin maksutavan kortista käteiseksi.

Ensiviikon kauppareissulle on käytettävissä 80e mutta uskon että siitäkin jää vielä jotain käyttämättä.

On kyllä aivan uskomaton saavutus! Näin säästin 800e.


  • Siirsin saamani veikkaus voitot säästötilille
  • Puolitin veikkauksen nettipelirajoja 
  • Siirsin heti tilipäivänä palkasta könttäsumman sivuun. 
  • Käytin kaupassa näkyvää rahaa;käteistä. 
  • Ostin lähes viikon ruuat kerralla
  • Keskitin ostokset kahteen kauppaan
  • Vähensin kaupassa käynti 2xviikko (ennen joka toinen päivä) 
Yllä siis jo seitsemän tietoista valintaa mitä säästön eteen tuli tehtyä. 


Uskon että sinäkin pystyt tähän.
Jos et pysty laittamaan sivuun palkkapäivänä 400€/500€ niin ei haittaa yhtään mitään.
Laita itsellesi sopiva summa tai 1/3 osa palkasta, tai 1/4 osa.

Kunhan laitat jotain ja lupaa itsellesi että se on siellä käytettävissä jos on tarvetta.


Laitan kyllä itse koko säästön tulevan kesän matkakassaan.

Tänään (27.2) vielä auton lyhennys meni suoramaksuna ja lopullinen säästö näyttää tältä ❤️



Tästä saan kyllä mielettömän innostumisen  selvittää mihin säästöihin päästään ensikuussa.

Siellähän oli ajatus pitää mm. viikon keittoviikko!
Sen tiedän että heti tulevana tilipäivänä siirrän kokonaisen 500e sivuun.

Nyt mennään jännän äärellä.
Maaliskuussa tavoite säästää 1000e.

Se että mikäli saan säästettyä 800e/kk puolessa vuodessa, silloin säästöjä pitäisi olla kertynyt 4800€. Vuodessa se tarkoittaisi 9600€

Ensimmäinen syy tähän säästämis päätöksen jatkamiseen on yksinkertaisesti se, että jaksat paremmin.

Stressaantunut mieli ja keho tarvitsee paljon muutakin kuin mielialalääkkeitä

maaliskuun-saastaminen-suunnitelma

Vahva päätös muuttaa tapoja


Jos tykkäsit postauksesta, jaathan eteenpäin Kiitos ❤️

(Muokattu 2.3.2019) Luetuimmat postaukset;

Mikä estää toimimasta toisin

3 tärkeää unelmaa

Stressi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti