Otin aikaa itselleni, ihailin hiljaa leijuvaa lumisadetta ikkunasta ties kuinka pitkään.
Ihanan vapautunut olo, juuri tullut rentoutuksesta.
Huomaat pohtivasi otsikon kysymykseen vastauksia
-pitää käydä töissä että saa rahaa elämiseen
- koska pomo käskee
- asiakkaita varten
-elämässä ei pärjää ilman tuloja
-kaikki käy töissä, kenellä niitä on
Kuulostaa aika kylmiltä syiltä. Kun vaan pitää käydä.
Syvällisemmin asiaa pohdittua löydätkö sellaista vastausta, joka on sinua varten?
Onko työsi sellaista mistä saat itsellesi jotain?
Palkitseeko kyseisen työn tekeminen sinua? Rahaa ei lasketa vastaukseksi.
Aika vaikea on löytää vastausta.
Aina kääntyy näin päin että asiakas saa palvelua, asiakkaalla on hyvä olla, mutta mitä sinä saat?
Annat itsestä kaikkesi jotta toisilla on hyvä olla, unohdat siis itsesi 🤔
Pystytkö työssäsi asettamaan tavoitteita joita kohti edetä? Joista saat olla kiitollinen ja ylpeä?
Tyhjää lyö
Kysymysten tuoma umpikuja saa aikaan todella voimakkaan ahdistuksen siitä että vastauksia ei löydy.
Kynä ja paperia ja tee kartta.
Tottakai sinä itse keskelle.
Mitä kaikkea sinulle tärkeää ei olisi jos et kävisi töissä.
-omaa kotia
-onnellista perhettä omassa kodissa
-lasten harrastuksia
-autoa
-ruokaa
-vaatteita
Löytyy onneksi asioita joita ilman työtä ei ehkä olisi.
Mutta kyllä työn pitää antaa jotain itselleen!
Kotona taas mm. tiski vuoren siivous keittiöstä tapahtuu itseä varten, on paljon mielekkäämpää olla kun ympärillä on järjestys eikä lika-astiat loju pöydillä.
Itsellä on mukava olla kun vaatteet ovat puhtaina viikattuna kaapissa, kuin että ne lojuisi pitkin huoneita menossa pyyki koneeseen.
Järjestys on tuonut sisäistä rauhaa ja järjestelmällisyyttä.
Ei enää tee mieli vieraita varten siistiä kotia jos sattuu kylään tulemaan. Että vain heitä varten. Vaan itsesi iloksi ja elämän laatua nostaen.
Nyt ollaan siis umpikujassa työsaran suhteen.
Tässä hetkessä jätä tämä asia auki myöhemmäksi.
Nyt on siis korkea aika alkaa miettiä mitä sinä haluat työltäsi vastineeksi?
Mikä on sellainen työ mistä sinä myös saisit etkä vain antaisi kaikkeasi?
Haluat matkalle määränpäähän välitavoitteita joiden saavuttamisesta palkitaan bonuksilla.
Saavutus toisi onnistumisen iloa että pystyt ja osaat enemmän ja kannustaisi matkalla tavoitteisiin.
torstai 31. tammikuuta 2019
Miksi sinä käyt töissä?
Oman elämän kulkija omalla tyylillä.
Rakastan kahvia ja suklaata.
Tiedän mitä on elämä add ja erityisherkkyys kanssa. Tiedän mitä on stressi,uupuminen,vaikea paniikkihäiriö, ahdistuneisuus. Tiedän myös miten voi selvitä eteen päin, mutta en tiedä selviääkö täysin oireettomaksi.
Tavallinen suomalainen
pienituloinen perheen äiti
kulkee kohti uutta suuntaa.
Kuinka luoda elämästä
merkityksellisempi jotta voi
voida hyvin.
Blogissani on yhteistyö postauksia
jotka on ilmoitettu selkeästi ja
Affiliate linkit on merkitty * merkillä.
Kohti Unelmia tavoitteena on
Löytää taloudellista helpotusta pieniin tuloihin.
Säästäminen ja lisätulot.
Keventää työn tekemistä, jotta energiaa jää muuhunkin.
Tasoittaa arjen kaaosta pois vuororytmistä.
Tasoittaa add lasten kuormitus jatkuvien muutosten rumbasta.
Hoitaa ressin aiheuttamat vaivat.
Rentoutumisen tärkeys.
Suorittamisen lopettaminen.
Löytää elämään positiivinen energia, hyvä ja tasapainoinen olo jotta voi oikeasti nauttia arjesta. Eikä vain suorittaa pakon edessä.
Elä unelmaa, älä haaveile vaan toimi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti